Pikkulinnut, viestintuojat
Edesmenneellä kaimalla oli tapana sanoa että pikkulinnut tuovat viestejä tuonpuoleisesta. Vuosi sitten – sinä päivänä kun hän vaipui sairaalassa koomaan – pikkulintu lensi olohuoneen ikkunan takana, väpätti paikoillaan kuin olisi halunnut tulla ikkunan läpi sisään. Ajattelin heti ystävääni, mitä asiaa pikkulinnulla oli? Myöhemmin sain tietää, ystävä oli vaipunut koomaan eikä siitä enää herännyt. Viime viikolla…
Tulin takaisin
Vuosi siitä kun olen kirjoittanut. Se on pitkä aika. Eikä ollut edes tarkoitus palata. Oli tarkoitus haudata höpinät, antaa pulinoiden olla. Mutta sitten sähköpostiin alkoi tulla viestejä, domain-nimi vanhenee, uusitko tilauksen? En uusi, ajattelin. Sitten mielessä alkoi itää, eikö sittenkin olisi kiva kirjoittaa. Vailla mitään tavoitteita, velvoitteita, ihan vain harrastuksena, mielenvirkeytenä, pitää aivot toiminnassa. No…
Katuva ja oppivainen
joku pohtii elämäänsä ja toteaa että päivääkään ei vaihtaisi pois, eikä mitään tekemäänsä valintaa elämässään kadu. Minusta se on hölmöä! Ihminen joka ei kadu mitään, ei ole oppinut mitään. Toivottavasti säilytän lopun elämäni kyvyn katua. Silloin olen säilyttänyt kyvyn oppia.
Vanhoista ystävistä on tullut vanhoja
Yksi harvoin puhutuista aiheista on huoli ja suru ystävien vanhenemisesta ja raihnaistumisesta. Yleensä puheenaiheena on oma ikääntyminen ja omat vaivat.
Teoria siitä, miksi haluamme humaltua
Minulla on teoria. Miksi siihen pyrimme, miksi haluamme saada pään sekaisin?
Miksi alkoholikuolema on läheisille häpeä?
Minua hävettää läheiset, jotka häpeävät läheisiään.
Kuka saa sanoa, mitä saa sanoa tai ei saa sanoa?
Tuuriabsolutisti
En pidä mallista, jonka vanhempani minulle antoivat. Haluan olla toisenlainen. Kaikin tavoin sallivampi ihminen. Sallin itselleni ja muille myös paheet. Olen määritellyt itseni tuuriabsoluutiksi.
Vanhaa roosaa arkulle
Vanha roosa on hiipinyt elämääni.
En ole vielä arkussa – kaukana siitä, toivoakseni – mutta olen vaihvihkaa – itseltäni salassa – alkanut pukeutua arkkukukkavaatteisiin.
Kädetön Madonna
kuinka me kaikki äidit olemme kädettömiä. Lasta hoitavat ja suojaavat kädet ”katkaistaan” kun lapsi kasvaa ja aikuistuu. Menetämme otteen lapsesta. Kätemme ei enää yllä suojaamaan lasta. Patsas puhutteli juuri tuollaisena kädettömänä paremmin kuin ehjänä.
Surupuu
mieleeni tuli alussa mainitsemani kirja. Siinä surutyötään tekevä nainen teki yhdestä pihansa puusta surupuun edesmenneelle miehelleen ja heidän syntymättömälle lapselle. Surupuun koloon nainen pudotti vihkisormuksensa. Sen luona hän kävi muistelemassa rakkaitaan.
Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.
Follow My Blog
Get new content delivered directly to your inbox.