Vuosi siitä kun olen kirjoittanut. Se on pitkä aika. Eikä ollut edes tarkoitus palata. Oli tarkoitus haudata höpinät, antaa pulinoiden olla. Mutta sitten sähköpostiin alkoi tulla viestejä, domain-nimi vanhenee, uusitko tilauksen? En uusi, ajattelin. Sitten mielessä alkoi itää, eikö sittenkin olisi kiva kirjoittaa. Vailla mitään tavoitteita, velvoitteita, ihan vain harrastuksena, mielenvirkeytenä, pitää aivot toiminnassa. No kokeillaan. Antaa mennä. Ehkä sitä saa tällä tavoin jonkun aivosolun pysymään hereillä ja elinvoimaisena.

Vuosi sitten elin rankkoja aikoja. Ystävä oli kuollut yllättäen. Se ystävän mentävä aukko on vieläkin, eikä poistu. Tänään erityisesti mielessä sillä viettäisimme yhteisiä nimipäiviä. Oli aina niin hauskaa! Teeskentelemätöntä ja aitoa, sai sanoa suoraan ja olla mitä on. Eikä toisessa ärsyttänyt mikään, sekin on harvinaista. Ei se kaikkien kanssa luonnistu. Nyt tuntuu että ihan sellaisia ystäviä ei enää ole. Eikä ystävystyminen ole helppoa. Jaksaisiko sitä enää? On vähän orpo olo.

Olin viime perjantaina leikkauksessa, kilpirauhanen leikattiin pois. Luulin että se olisi pikku juttu. Niks ja naks ja eteenpäin. Huomaankin että elimistön pitää oppia uuteen, jotakin puuttuu. Olo on väsynyt ja jaksamaton. Sairaslomaa on kaksi viikkoa. Nyt on mennyt neljä päivää maatessa ja kirjaa lukiessa. Rupeaa ärsyttämään, haluan oman normaalin elämän takaisin, haluan olla pirteä, energinen ja aikaansaava. Mielenpohjalla pelko, mitä jos tämä on uusi normaali? Mitä jos olen loppuelämäni vanha ja väsynyt? Nytkö se nyykähtäminen alkoi? Tässäkö tää oli, vähän niin kuin Wiskarin laulussa.

Vanheneminen on erikoinen tapahtumasarja, johon ei pysty valmistautumaan. Se vain tulee, jyrää läpi. Yhtäkkiä huomaat että mitä ihmettä tässä on tapahtunut ja millä aikaa. Eikä väsymys ole kauheinta, kauheinta on se aavistus, kuinka pikku hiljaa alkaa tatsi kadota. On vähän sillä tavoin että autapa nyt tätä vanhaa tätiä kun en tajua, eikä edes huvita tajuta, eikä millään jaksaisi opetella uusia juttuja. Ja voivoi noita nuoria kun ei ne ymmärrä eikä tee sitä ja tätä ja ole sillä tavoin kuin pitäisi ja ennen oli paremmin ja mitään ei saa sanoa. Tajuaa toisin sanoen että sitä voi tippua kärryiltä, että se on ihan mahdollista. Ellei peräti todennäköistä. Vai olenko minä enää kärryillä ollenkaan, mitä jos vain luulen olevani.

Kirjoitin ennen nimimerkillä mrsmiddleage mutta sen olen lopettanut. Ei voi ihminen olla keski-ikäinen loppuelämänsä. On otettava lusikka käteen ja hyväksyttävä että en enää ole keski-ikäinen, olen vanha. Yritin vaihtaa tuonne yläpalkkiin oikean iän. Vuosi on tullut lisää. Mutta ei vielä onnistunut, en muista miten se teksti vaihdetaan. Kun talvella täytin 59, päätin että skippaan tämän ikävuoden välistä ja alan sanoa itseäni jo nyt 60-vuotiaaksi. Sillä tavoin on kaksi vuotta aikaa sopeutua kuusikymppiseksi.

Talvella oli hirveän hauskoissa 60-vuotisjuhlissa! Ne pidettiin sunnuntaina iltapäivällä. Oli hyvää ruokaa, paljon juomaa, iloisia ihmisiä ja meininkiä ja disco. Sellaiset juhlat minäkin halua.